Sain äidiltä ompelematta jääneitä kankaita. Kassissa oli mm. iso pala ohutta vaaleanpunaista trikoota, josta päätin tehdä housut Suuri Käsityö -lehden 4/2008, ohjeella. Ompelin sitten vahingossa kaksi oikeaa lahjetta! Onneksi kangasta riitti toisiinkn housuihin,joten korjasin virheeni tekemällä kaksi vasenta lahjetta ja housut itselleni ja äidille;)
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun merkeissä, mutta nykyään rajallinen vapaa-aika kuluu ompelutöiden parissa, joihin innostuin esikoisen vauvavuoden aikana. Ensin innostuin kestovaippoejen ompelusta ja myöhemmin hullaannuin ihanista trikookankaista paikallisessa kangaskaupassa ja aloin ommella myös vaatteita lapsilleni ja itselleni.
Voi kun olisikin ollut kuule uusi muoti. Jos olisi vaan oikeassa jalassa ollut puntti :)
VastaaPoistaOnni onnettomuudessa että kangas riitti. Ja sait kahdet kivat housut :)