Maalis-huhtikuu on kakukasta aikaa;) Syntymäpäiviä riittää meidän perheessä ja lähipiirissä niin, että herkutteluun alkaa jo mämmin kohdalla kyllästyä;) Tänään sain pitkästä aikaa aikaiseksi tehdä onnittelukortin ihan alusta asti. Väritin leimakuvankin kaikessa rauhassa ja kivaahan tuo edelleen on. Kahden pienen lapsen kansa vaan harvoin on niin pitkään aikaa käyttää kortteiluun, että saisi mitään valmiiksi. Kortteiluun kun on kuitenkin kiva saada uppoutua aivan rauhassa keskeytyksettä. Vaatteiden ompelu on nyt pitkään ollut siksikin mieluisampi harrastus, kun ompelut on niin helppo jättää kesken, ja niiden pariin on helppo taas palata, kun lapset taas onnistuu saamaan päiväunille yhtä aikaa;).
Tässä siis tämä tämänpäiväinen kortti kummitytölleni:)
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun merkeissä, mutta nykyään rajallinen vapaa-aika kuluu ompelutöiden parissa, joihin innostuin esikoisen vauvavuoden aikana. Ensin innostuin kestovaippoejen ompelusta ja myöhemmin hullaannuin ihanista trikookankaista paikallisessa kangaskaupassa ja aloin ommella myös vaatteita lapsilleni ja itselleni.
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun
lauantai 4. huhtikuuta 2015
Synttärikevättä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!