Eilen piti juosta se puolimaraton... No eipä tullu juostua ;). Luovuin kuitenkin ajatuksesta jo jokin aika sitten, kun valominen vei tarpeeksi voimia. Vaikka Ukko onkin helppo tapaus ja nyt 4,5 kk ikäisenä nukkuu yhden pitkän pätkän joka yö, meinaa silti välillä olla niin voimaton olo, ettei juoksureenit aina houkuta... Kuukauden päästä olisi vielä Kiimingissä juoksutapahtuma, jossa juoksen jos juoksen... Ressataan juoksureenejä enempi sitten kun imetys ei enää ole hämmentämässä aineenvaihduntaa ja hormoneja;).
Eilen juoksun sijasta vietettiin ystävän vauvajuhlia. Tein muutaman viikon päästä syntyvälle tytölle kypärälakin, mutta unohdin kuvata sen... Samoilla langoilla teen nyt tytölle myöa junasukkia
Toinen on jo valmis:)
Mukava tehdä näitä vauvajuttuja kun saa nopeasti valmista! Huomenna on meilläkin paluu arkeen, kun Hellu palaa töihin pitkältä lomalta.
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun merkeissä, mutta nykyään rajallinen vapaa-aika kuluu ompelutöiden parissa, joihin innostuin esikoisen vauvavuoden aikana. Ensin innostuin kestovaippoejen ompelusta ja myöhemmin hullaannuin ihanista trikookankaista paikallisessa kangaskaupassa ja aloin ommella myös vaatteita lapsilleni ja itselleni.
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suloiset sukat !
VastaaPoistaPärjäilkää te nyt pojan kanssa kahdestaan. Mutta kyllä isä varmaan illat vauvelia hoitelee ja saat vaikka juosta :)
Mukavaa viikonloppua Miia, ja terkkuja pikkuiselle ♥
VastaaPoista