Ruuskaan yleensä aina marketissa käydessäni lehtihyllyn, ja joskus sieltä tarttuu mukaan jokin idealehti. Viimeisin heräteostos on tämä Mollie makes -lehti.
Nuo kannessa olevat tossut olivat niin suloiset, että pitihän ne tehdä:D Minun versioni on vähän hempeämpi:
Mukava vauvalahja, kun nuita tyttöjä on lähipiiriin ilmestynyt ja ilmestymässä useampikin:)
Nyt pitäisi alkaa jo jotain joululahjajuttuja neulomaan... Huopalankoja olisi paljon ja niistä haluaisin jotain kehitellä... Olisiko hyviä ideoita tai ohjeita?
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun merkeissä, mutta nykyään rajallinen vapaa-aika kuluu ompelutöiden parissa, joihin innostuin esikoisen vauvavuoden aikana. Ensin innostuin kestovaippoejen ompelusta ja myöhemmin hullaannuin ihanista trikookankaista paikallisessa kangaskaupassa ja aloin ommella myös vaatteita lapsilleni ja itselleni.
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi kun kivat tossut. En ole tuollaista mallia nähnytkään.
VastaaPoistaMinullakin on niitä huopuvia lankoja, mutta en ole osannut tehdä kuin tossuja. Ja se on aika vaikeaa, kun ei koskaan tiedä miten paljon koneessa pienenee.
Minä käytän sellaista kaakeliliimaa, kuin casco elite, sillä on mukavampi tehdä kuin laastilla kaakelihommia :)
VastaaPoista