Kansainvälisen toimintaterapiapäivän kunniaksi jaan kanssasi linkin, jossa viisi vinkkiä toimivampaan arkeen. Käyhän lukemassa ja tee elämästäsi miellekkäämpää;)
http://toimintaterapeuttiliitto.fi/toimivaarki/
Meillä on tänään TOImittu keittiössä. Tein herkullista mutta hieman epäilyttävän näköistä linssikeittoa :D
Lisäksi Ukolle mangososetta. Hieman saatoin kyllä itsekin maistella;).
Sitten tämän viikonlopun onnellinen tarina:
Vanhempieni Tiksu-kissa oli kolme kuukautta omilla teillään! Viikonloppuna Tiksu kuitenkin ilmestyi mökille, mistä häipyikin:). On ne nuo kissat kyllä yhenlaisia tallaajia!
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun merkeissä, mutta nykyään rajallinen vapaa-aika kuluu ompelutöiden parissa, joihin innostuin esikoisen vauvavuoden aikana. Ensin innostuin kestovaippoejen ompelusta ja myöhemmin hullaannuin ihanista trikookankaista paikallisessa kangaskaupassa ja aloin ommella myös vaatteita lapsilleni ja itselleni.
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jaaha, vai seikkaileva kissa teillä :)
VastaaPoistaMukavaa viikon jatkoa ♥
Kiitos Miia, kun jaksat kannustaa. Tuntuu vaan niin kauhealta, kun käsityöt on olleet aina se henkireikä ja nyt suoraan sanoen ällöttää :(
VastaaPoista