Eilinen päivä kului juhliessa. Ensin kahviteltiin anopin syntymäpäiviä. Anoppi sai tällaisen kortin:
Syntymäpäivien jälkeen juhlinta jatkui Haukiputaan kauniissa puukirkossa ja vuorossa oli häät:) Tällainen oli hääparille viety kortti:
Mukava aurinkoinen päivä oli. Tässä vielä tunnelmakuvaa häistä:
Nyt on ollutkin niin kauniita syyspäiviä, ettei korttejakaan ole paljoa syntynyt kun olemme Ukon kanssa ulkoilleet. Mutta nautitaan nyt näistä auringonsäteistä:)
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun merkeissä, mutta nykyään rajallinen vapaa-aika kuluu ompelutöiden parissa, joihin innostuin esikoisen vauvavuoden aikana. Ensin innostuin kestovaippoejen ompelusta ja myöhemmin hullaannuin ihanista trikookankaista paikallisessa kangaskaupassa ja aloin ommella myös vaatteita lapsilleni ja itselleni.
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onpa kivoja korttjea - varsinkin tuo kenkä-kortti :) ja muutenkin mukavia juttuja täällä.
VastaaPoistaAinoa asia, mistä antaisin negatiivista palautetta on, kun tällainen vanhempi tätä ei oikein tahdo saada selvää tuosta fontista - eli kirjaimet liian pieniä---ähhh-----
Iloa elämääsi! (löysin tänne Anneli-ihanaisen blogista)
Kiitos palautteesta! Nyt on tuotekehittelyä tapahtunut ja fontti selkeämpi :)
VastaaPoistaAina nämä sinun korttisi on niin ihania.
VastaaPoistaNiin kuin nytkin.
Ulkoilkaa kun sää sallii, kyllä sekin aika tulee, kun ei viitsi sateeseen mennä !
Ihanat kortit:) Erityisesti jäin tuijottamaan todella upeasti väriteltyä kenkää, wow olet taitava!
VastaaPoista