Meidän pikku-Ukko on on jo niin iso poika, että tarvitsee pian syöttötuolin!! Kävimme tänään ostamassa tuolin, mutta pehmusteita katsellessa iski piheys;).
Illalla otin palan lakanakangasta ja aloin muotoilemaan siitä pehmustetta. Tein keväällä Ukolle turvakaukaloon taiteltavan suojapeitteen ja siitä jäi juuri sopivia kankaita pehmustetta varten. Joskus olen myöskin suunnitellut tekeväni torkkupeito, jota varten löytyi varastosta myös levyvanua. Pari tuntia ähersin ja suunnittelin ja tulos on tässä:
Tein kulmiin kuminauhalenkit, koska minulla ei ollut varastossa sopivaa nauhaa pehmusteen kiinni solmimista varten. Nuista lenkeistä on nyt jälkeenpäin helppo vetää sopivat narut läpi. Sivulipareet kiinnitin tarranauhoilla turvakaaren ympäri. Vielä vähän huolittelua se vaatii, mutta oli päästävä heti se esittelemään! Minä en yleensä uskalla tehdä mitään ilman ohjetta, joten olen nyt ylittänyt itseni ja siitä ylpeä! :D Huomenna täytyy ehkä lähteä kangaskauppaan, jotta saa tehtyä toisen pesu-varaksi;).
Korttejakin olen saanut aikaiseksi viikonloppuna. Eilen tuli vauvauutisiakin ystävältä, joten vauvakortteja on syntynyt sen vuoksi! Mutta niistä myöhemmin:)
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun merkeissä, mutta nykyään rajallinen vapaa-aika kuluu ompelutöiden parissa, joihin innostuin esikoisen vauvavuoden aikana. Ensin innostuin kestovaippoejen ompelusta ja myöhemmin hullaannuin ihanista trikookankaista paikallisessa kangaskaupassa ja aloin ommella myös vaatteita lapsilleni ja itselleni.
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kaunis , varmaan paljon nätinpi kuin ostettu päällys.
VastaaPoistaVoi miten tuo aika menee nopsaan, kun poika jo kohta syöttötuolissa istuu.
Mukavaa alkavaa viikkoa ♥
Voi! Tämä on todella kaunis. Taitavasti toteutettu.
VastaaPoista