Sain sen valmiiksi!!!!! Nimittäin tämän elokuussa aloittamani vauvan haalarin:).
Toivottavasti tuleva kummityttöni ei ole ehtinyt kasvaa ulos tästä haalarista ennen kuin sen saa ekan kerran päälleen:D
Ohje on Novita syksy 2013 -lehdestä ja langat ovat novita woolia. Tuota neuloessa tuli suunniteltua useampikin haalari eri väreissä;). Esimerkiksi ruskeasta ja keltaisesta tulisi ihana;)
Juoksusta on toivuttu hyvin ja nyt voi taas hyvällä mielin käyttää vapaa-aika käsitöihin ja askarteluihin! Ensi viikolla aion aloittaa joulukorttien teon! Saa nähdä miten käy. Jääkö tänäkin vuonna puolet korteista tekemättä;)
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun merkeissä, mutta nykyään rajallinen vapaa-aika kuluu ompelutöiden parissa, joihin innostuin esikoisen vauvavuoden aikana. Ensin innostuin kestovaippoejen ompelusta ja myöhemmin hullaannuin ihanista trikookankaista paikallisessa kangaskaupassa ja aloin ommella myös vaatteita lapsilleni ja itselleni.
Tässä blogissa kahden pienen pojan äiti kertoo värkkäilyistään. Blogin aloitin pääasiassa korttelun
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanan värikäs ja tyttömäinen haalari. Sinä ehdit vielä toistenkin lapsille tehdä :)
VastaaPoistaMutta onhan Ukolla varmaan monta haalaria odottamassa kylmää.... jota kyllä jo on.
Tosiaan on vaikeaa pukea itselleen, saati sitten vauvalle sopivasti päälle .
Terkkuja söpöliinille ♥
Todella kaunis, wow!
VastaaPoistaoi ihana!!!
VastaaPoista